Aika on oikukas kumppani. Yli kuukausi sitten mä seisoin ensimmäistä kertaa Rotterdamissa sijaitsevan Suomen merimieskirkon ovella matkalaukkuineni. Mä olin väsynyt, nälkänen ja rähjääntyny. Ja niin fiiliksissä. Mä en tiennyt juuri ollenkaan mitä odottaa tulevalta, mutta mä en pelänny. Koitin vaan pitää asenteen positiivisena. Se on todella kannatti.
Nyt kun arki täällä on tasaantunu eikä kaikki ei oo enään uutuudenviehätyksen sävyttämää, koen että on sopiva aika tehdä pieni fiilis katsaus kuluneesta ajasta. Selvittää, että missä mennään.
Mä sopeuduin merimieskirkon poppooseen yllättävän nopeasti ja helposti. Ikään kuin solahdin joukkoon. Ihmiset täällä on yhtäaikaa aika erilaisia ja silti jollain tapaa samanlaisia. Yksi asia kuitenki yhdistää meistä jokaista ja se on se, että ollaan kaikki syystä tai toisesta päätetty asettua Rotterdamiin. Meidän ei oo pakko olla täällä. Me ollaan täällä, koska me halutaan olla. Jokaisella on siihen omat syynsä ja tarinanansa siitä, miten on tänne päätynyt mutta se ei muuta sitä, että lopputulos on sama. Täällä ollaan ja eletään!
Työasiat noin yleisellä tasolla. Ne sujuu hyvin. Perinteiset Joulumarkkinat lähestyy ja tahti kiristyy, mutta ei haittaa! Tiimityöllä hommat hoituu ja aika pian markkinoiden jälkeen koittaa parin viikon ansaittu loma. Tein mun oleskelun alkutaipaleilla postauksen siitä, millanen voi vapaaehtoistyöntekijän päivä merimieskirkolla olla. Silloin jo asiaa alleviivasin, eikä hommat ole miksikään muuttuneet: täällä työtehtävät vaihtelee ja tilanteet elää. Pitää oppia siihen, että muutoksia voi tulla viimehetkellä. Tein oman top 5- listan ominaisuuksista, joita ilman täällä ei mun mielestä ehkä pärjää. Tarvitaan kärsivällisyyttä, ymmärtäväisyyttä, avoimuutta, sosiaalisia taitoja sekä oma-aloitteisuutta. Täällä käy niin monenlaisia ihmisiä joita palvellaan henkilökohtaisemmalla tasolla kuin kassan liukuhinalla, että tuppisuuna tai naama sitruunalla ei auta kenenkään olla.
Kuukauden aikana oon myös ehtiny tutustua kaupunkiin ja sitä ympäröiviin alueisiin paremmin, sekä onnistunu hankkimaan muutaman paikallisen kaverin! Koti-ikävä ei oo vaivannu. Mulle riittää tieto siitä että Suomeen jääneet ihmiset näkee kyllä sitte taas jossain vaiheessa kun sen aika tulee. Turha käyttää energiaa murehtimalla sitä mitä ei oo tässä ja nyt, kun on niin monta juttua joista voi olla ilonen. Ja hei, tää seikkailuhan on vasta alkanu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti