Nähtävyydet osa 1 - Cube houses

Nähtävyydet Rotterdamissa. Niitä riittää, eikä kaikilla ole mahdollisuutta lähteä paikanpäälle ihmettelemään. Siksi ajattelin väsätä teille kokoon pienen turistikierroksen. Hiljalleen, pala palalta, blogin muodossa. Saanko esitellä ensimmäisen kohteen: naiset ja herrat, Cube houses! 

Kuutiotalot (hollanniksi Kubuswoningen), ovat joukko innovatiivisia, Rotterdamissa ja Helmondissa rakennettuja asuintaloja, joiden suunnittelu on arkkitehti Piet Blomin käsialaa. Tavanomaisia, kuutionmallisia asuntoja on poikkeuksellisesti kallistettu 45 astetta ja ne on aseteltu kuusikulmion muotoisten pylväiden päälle lepäämään. Talot herättävät hilpeyttä varsinkin turisteissa, mutta kummallisen design- ratkaisun takana on myös tarina: Blom halusi toteuttaa erillisen kylän kaupungin keskelle (cube house village), jossa jokainen talo edustaa puuta ja kaikki talot yhdessä metsää.

Kuutiotalot sijaitsevat Rotterdamissa Overblaak Streetilla, vastapäätä suurta kauppahallia (joka muuten myöskin on visiitin arvoinen). Pieniä kuutioita on 38 kappaletta, minkä lisäksi on kaksi niin kutsuttua “super- kuutiota”, kaikki kiinnittyneinä toisiinsa. Jokaisessa talossa on kolme kerrosta: katutason kerroksessa on luonnollisesti sisäänkäynti, minkä jälkeen kiivetään muutama askel avoimeen keittiöö ja olohuoneeseen. Toisessa kerroksessa on kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone ja sitten on kolmas kerros, joka toimittaa milloin mitäkin virkaa. Internetin mukaan osa asukkaista käyttää sitä minipuutarhana. 

Yksi kuutioista on avoinna yleisölle viikon jokaisena päivänä klo 11-17, joten hökötyksiä ei tarvitse tyytyä tarkastelemaan pelkästään ulkoa päin. Aikuisten lipun hinta on 3e ja lasten (4-12v) muistaakseni 1,50e. Hauska ja erilainen nähtävyys, eikä edes hinnalla pilattu. Jos on kuitenkin tiukalla säästölinjalla liikenteessä, kuutioiden tarkastelu ulkoapäin ja esimerkiksi sisäpihalta käsin ei maksa mitään!

Day in Delfshaven

Delfshaven. Kunta, joka kuului ennen Delftille, mutta liitettiin Rotterdamiin vuonna 1886 sen omasta tahdosta. Paikallisten ja myöskin internetin mukaan niin kutsuttua huonompaa aluetta, missä esiintyy keskimääräistä enemmän levottomuuksia. Vierailin Delfshavenissa ensimmäistä kertaa vasta eilen, vaikka kävelymatka asuinpaikaltani sinne kestää vain n. 15-20 min kävelytahdista riippuen. Niin kaunis ja levollisen oloinen paikka ainakin päiväsaikaan, vaan harvoinpa tällaisista asioista saa päälleppäin kuvaa yhdellä visiitillä. 

Retkellä oli kaksi tarkoitusta: opettaa perus juttuja järjestelmäkameran käytöstä kollegalleni Irmalle, sekä oppia hahmottamaan nykyistä kotikaupunkiani laajemmalti. Molemmat  tavoitteet saavutettiin onnistuneesti ja siinä sivussa saatoimme eksyä myös aiheesta ja poiketa kupposille kuumaa.

Päiväni vapaaehtoistyössä

Multa kyselee edelleen moni, että mitä mä teen täällä Hollannissa. Vapaaehtoistyötä Merimieskirkolle. Entä mitä vapaaehtoistyöntekijä tekee Merimieskirkolla? Vaikka mitä. Jälkimmäinen vastaus on ympäripyöreä, joten päätin kirjoittaa teille nyt sitten ihan kellonaikoja myöten siitä, mitä päivän aikana saattaa tapahtua. Jokainen päivä on täällä erilainen ja silti jollain tapaa samanlainen. Alla on esimerkki torstaina tekemästäni iltavuorosta kera kuvien. Oli yllättävän vaikeaa muistaa kirjoittaa joka hetki ylös mitä tekee tai on tehnyt, joten oikeasti jouduin vähän näkemään vaivaa väsätessäni teille tämän postauksen. Enjoy it, toivottavasti selkeyttää teidän jokaisen mielikuvaa.

Klo 8.15

Herätyskello soi. Ihan heti ei jaksa nousta ylös. Kännykkään wifi-yhteys päälle ja eri some- kanavien tsekkaus.

Klo 8.30

Raahaudun vessan kautta keittiöön hakemaan aamupalaa. Maustamatonta jogurttia kera banaanin ja hillon, viipale leipää ja kuppi cappuccinoa. Kyllä niillä saa päivän käyntiin.

Klo 9.00

Läppäri päälle ja paikallinen nettiradio auki. Kasvojen puhdistus, meikkiä naamaan ja hampaiden pesu.

Klo 10.15

Hetki datailua, sähköpostin tsekkaus, facebook jne.

Klo 10.50

Hiukset ponnarille, vaatteet niskaan ja kauppaan ostoksille.

Klo 11.30

Takaisin asunnolla. Ostosten purkua ja ruoanlaittoon!

Klo 12.15

Keittiön siistiminen. Ruokailu, minkä jälkeen hollannin opiskelua.

Klo 13.00

Talonkokous. Käydään läpi tulevan viikon tapahtumat ja muut jutut.

Klo 14.00

Työpäivä alkaa. Vaihdetaan kuulumiset aamuvuorolaisen kanssa.

Klo 14.30

Rahkapiirakan valmistus myyntiä varten, ihan vaan ajankuluksi. Kuvassa koe-erä minipiirakoita ylijäämätaikinasta.

Klo 15.35

Tiskikoneen täyttö ja keittiötasojen siivous.

Klo 16.00

Lyhyt paloturvallisuus info. Saunan laitto valmiiksi rekkamiehille.

Klo 16.45

Kellarin pakastehuoneesta hakemaan tavaraa myymälään. Hyllyjen täyttöä.

Klo 17.10

Vessatauko ja eväshetki. Teetä, banaania ja lohipiirakkaa. Samalla voi näprätä puhelinta.

Klo 17.30

Rekkamiesten vastaanotto. Saunajuomien tarjoilu + pyyhkeet.

Klo 17.40

Puhelu äidille ja kertakäyttö aterimien rullailua servetteihin. Niitä tarvitaan marraskuun lopussa olevien joulumarkkinoiden aikana makkarakojulla.

Klo 18.30

Kerholaisten tavaroiden laitto sekä kahvin ja teeveden keittäminen. Merimieskirkon tiloissa kokoontuu säännöllisin väliajoin erilaisia ryhmiä ja mm. torstai-iltaisin tiloja vuokraa vakioporukka.

Klo 19.10

Yleistä paikkojen siistimistä ja juomien tarjoilua saunasta palanneille rekkamiehille.

Klo 19.45 

Tiskikoneen tyhjennys ja täyttö. Lyhyt puhelimen näpräys- hetki

Klo 20.10

Saunan siistiminen. Matot pois, ikkunat auki, lauteiden huuhtelu, lakaisua.

Klo 20.30

Myymälän, kahvion ja keittiön lattioiden pikalakaisu. Päivän kävijämäärän kirjaus tietojärjetelmään.

Klo 20.55

Kerholaiset poistuvat. Viimeisten tiskien hoito, tiskikoneen säiliön tyhjennys ja virran kääntäminen pois.

Klo 21.05

Alakerran ovet lukkoon. Kassan laskeminen, tilitys, raporttien tulostus ja valojen sammutus.

Klo 21.30

Päivä pulkassa. Suihkuun ja viettämään hetki omaa aikaa ennen nukkumaanmenoa.

Kuusi outoa ja pari kuvaa

Vierailuillani Hollannissa olen joka kerta enemmän tai vähemmän tietoisesti tehnyt pääni sisällä Suomi – Hollanti vertailua. Muutettuani tänne homma jatkuu edelleen (tosin veikkaan tavan unohtuvan jossain vaiheessa, nyt eletään kuitenkin vasta toista viikkoani Rotterdamissa). Keräsin teitä viihdyttääkseni kasan eroavaisuuksia ja hauskoja huomioita Suomen ja Hollannin välillä. Jottei teksti kävisi liian puuduttavaksi, päätin heitellä sekaan muutaman kuvan iltakävelyltäni keskuspuiston lähettyvillä (joka muuten on nimetty käsittämättömän nerokkaasti nimellä Het Park, suomalaisittain (“puisto”). Mielikuvituksen riemujuhlaa!

Huomio numero yksi. Paikalliset kävelevät kengät jalassa sisätiloissa. Kyllä, myös kotonaan. On hämmentävää mennä kylään kun jengi tepastelee muitta mutkitta ulkokengillään vaalean karvamaton päällä. Ei mene jakeluun. Onneksi saan omassa huoneessani ja asuinkerroksessani olla ilman kenkiä, eikä tänne kyllä muillakaan ole kengät jalassa asiaa. Tässä pidän suomalaisen linjani: ei kenkiä mun matoille.

Huomio numero kaksi. Täällä miehet eivät huutele typeryyksiä tai vislaile perään (turisteja ei lasketa). Sen sijaan he tervehtivät erittäin kohteliaasti sanomalla “goededag, goedeavond” tai mikä vuorokaudenaika nyt sitten onkaan sillä hetkellä menossa. Aivan sama mikä siinä on taka-ajatuksena vai onko sellaista ylipäätään, koen tämän huomattavasti miellyttävämmäksi kuin perus suomalaisen, mahdollisesti kaiken kukkuraksi humalaisen juntti-miehen vislailut ja huutelut kadunkulmalta. Mistä päästäänkin mukavasti huomioon numero kolme.

Alkoholi on kaupoissa ihan naurettavan halpaa, mutta täällä ei näe örveltäjiä kaduilla. Ratikoissa ei haise virtsa tai vanha viina. Alkoholinhuuruiset ukot eivät tuki kaupassa kassalinjastoa. Baareissa en ole käynyt, mutta paikallisiin clubeihin tutustunut poikaystäväni sanoi, ettei sielläkään näe holtitonta ryyppäämistä, korkeintaanki hilpeää hiprakkaa. Täällä juomakulttuuri on erilaista ja jos multa kysytään, niin ihan hemmetin hyvä. Ja ei, en ole nähnyt tai liioin kuullut sen “pahamaineisen” budin (kansankielellä kannabiksen), aiheuttavan minkäänlaista häiriötä. Mikäli ei laske häiriöksi sitä, että selkeästi budipäissään liikuskelevat saattava vihellellen tai hyräillen kulkea kaduilla leveä hymy kasvoillaan, silmät hieman punoittaen. Täällä tosin taitaa julkisilla paikoilla lauleskelu muutenkin kuulua tapoihin, joten se siitä. Ei ole mitenkään tavatonta, että kaupassa tavaroita hyllyttävä myyjäkin hyräilee musiikin mukana.

Huomio numero neljä. Hollantilaiseen rakennuskulttuuriin ilmeisesti kuuluu käsittämättömän kapeiden rappusten teko. Pahimmillaan ne muistuttavat enemmän tikapuita kuin rappusia, kuten erään ystäväni veljen asunnossa. Olisi kiva tietää, kuinka paljon ne aiheuttavat onnettomuuksia. Hyvin vaikea kuvitella sellaisia rappusia esimerkiksi lapsiperheen arjessa. Ainakaan ei tarvitse kieltää juoksemasta portaissa. Meinaan, kuinka niitä edes voisi juosta?

Huomio numero viisi. Pyöräily. Siinä Hollantilaiset ovat kehittyneet mestareiksi. Tai sitten ovat vain täysin sekaisin. Paikalliset voivat pyöräillessään mm. lähettää viestejä kännykällään, puhua puheluita, syödä eväitä tai mahdollisesti polttaa röökiä. Kypärää täällä ei käytetä. Osa ajaa ilman käsiä. Kyysäämiseen on keksitty mitä mielenkiitoisimpia ratkaisuja. Kerran näin erään miehen kuljettavan kahta muuta henkilöä. Siis kolme ihmistä saman pyörän selässä ja hyvin kulki. Mutta hemmetti jos unohdat laittaa pyörään takavalon. Siitä rapsahtaa sakko.

Huomio numero kuusi, joka saa nyt tällä kertaa jäädä viimeiseksi. Herkuttelu. Hollantilaisilla on joku käsittämätön mieltymys ranskalaisiin. Kaduilla ja ostoskeskuksissa on erikseen kojuja, joista voi ostaa eri kokoisia annoksia ranskalaisia ja kojujen lähistöllä penkit ovat täynnä ranskalaisia mutustelevia ihmisiä. Ranskikset majoneesilla näyttäisi olevan suosituin yhdistelmä, mutta osa syö niitä myös maapähkinävoin kanssa. Toinen kummallinen mieltymys ovat strösselit (hollanniksi “hagelslag”). Niitä on kaupoissa hyllyt pullollaan. Entinen hollannin opettajani kertoi meille, että paikalliset syövät niitä aamupalaksi vaalean leivän päällä, kera maapähkinävoin, hillon tai suklaalevitteen. Ei auta kuin ihmetellä, miten tässä maassa ylipaino on muka laskussa? Varmaan se pyöräily ja näiden älyttömien rappusten kipuaminen. Ainiin. Täällä syödään vain yksi lämmin ateria päivässä.

Jos joku haluaa tässä vaiheessa kysyä jotain, kysykää pois. Teen näitä listoja varmasti muutaman jatkossakin, seuraavaa siis odotellessa. Huomioikaa myös, että tekemäni havainnot eivät tarkoita sitä että kaikki paikalliset söisivät hagelslagia tai ettei yksikään hollantilainen vetäisi niin sanotusti perseitä olalle. Yksilöitähän me ollaan jokainen. Voi myös olla että eri kaupungeissa on hieman eri tapoja ja varmasti onkin. Pohjaan omat havaintoni enimmäkseen Rotterdamiin. Amsterdamissa turistit hoitavat sekoilun paikallistenkin puolesta.

Finse huis ja asettautuminen

Viikko sitten mä saavuin Rotterdamiin. Vain viikko sitten! Ja niin paljon on ehtiny tapahtua, etten tässä vaiheessa oikein tiedä, mistä alottaa. Oikeastaan tekis mieli läjäyttää kaikki asiat kerralla sekalaisessa järjestyksessä niin, että vaan yksinkertaisesti sais kaiken purettua, mutta siinä vaiheessa putoaisi kärryiltä itse kukin. Aloitan siis alusta. Tai jostain siltä suunnalta.

Mun matka Hollantiin ei menny ehkä ihan niin kuin Strömsössä. Starttaus sujui ongelmitta, mitä nyt tylsyyksissäni Helsinki-Vantaan lentokentältä lähettelin ties kuinka monelle ihmiselle häirikkö-viestejä whatsapissa (pahoitteluni tästä) ja snapchattasin kuvia ostamastani ruisleivästä ja minimaalisesta cappuccinosta. Selvittyäni ensimmäisestä lennosta ja suoritettuani välilaskun Kööpenhaminan päähän selvisi, että jatkolento Hollantiin myöhästyy ainakin puoli tuntia. Amsterdamin päässä puolestaan viimeinen fastspeed- juna peruttiin, mikä tarkoitti tässä tapauksessa 20min junamatkan sijaan n. 40min junamatkaa Rotterdamiin. Eipä siinä muuten mitään, mutta kello oli tässä vaiheessa iltaa aika paljon ja mua väsytti. Ja nälätti. Ja janotti. Ihan hemmetisti. Matkatavaroina mulla oli kaks isoa matkalaukkua ja selkäreppu, enkä niiden kanssa mahtunut oikein istumaan mihinkään joten jouduin parkkeeraamaan itseni junan lattialle. Pääasia kai kuitenkin lienee, että pääsin lopulta tavaroineen päivineen sinne minne pitikin. Osa kiitoksista kuulunee mun miehelle, joka ystävällisesti tuli Rotterdamin asemalle vastaan kera voileipien ja jääteen.

Sitten siihen Hollannissa vietettyyn aikaan. Kuluneen viikon aikana oon ainakin saanut vastailla lukuisille Suomen päässä informaatiota janoaville ihmisille mm. seuraaviin kysymyksiin: millainen sun majapaikka on? Ootko sopeutunut? Mitä sä teet siellä? Viihdytkö?

Vastaus kysmykseen numero yksi. Mun majapaikkana toimii Suomen merimieskirkko (tuttavallisemmin Finse huis, “Suomi-koti”). Sana “kirkko” johtaa monet harhaan. Kyse on yksinkertaisesti järjettömän isosta, nelikerroksisesta rakennuksesta jossa meitä majailee useampia henkilöitä. Meillä on kyllä täällä pappi ja rakennuksesta löytyy kappelikin, joskin tämä kappeli muistuttaa mun mielestä enemmän kokoushuonetta kuin jotain millä olisi mitään tekemistä uskonnon kanssa. Siitä kuinka monta neliötä tästä kompleksista löytyy mulla ei ole hajuakaan, mutta jos yhteen rakennukseen mahtuu kahvilaa, Suomi-kauppaa, kirjastoa, konttoria, kappelia, kokoushuonetta, kellaria ja läjä asuinhuoneita, lienee aika selvää, että tilaa on. Kirkon takapihan perukoilla jököttää sauna, jota mm. rekka- ja merimiehet vuokraavat ahkerasti. Suomen merimieskirkko toimii Hollannin lisäksi ainakin Suomessa ja Briteissä. Täältä Rotterdamista löytyy puolestaan Suomen merimieskirkon lisäksi ainakin Norjan merimieskirkko. Jos haluaa perehtyä asiaan tarkemmin, suosittelen tässä vaiheessa luottamaan vanhaan kunnon googleen.

Ai mitä mä teen täällä? No mitä kaikkea näin isossa rakennuksessa nyt voikaan tehdä. Oon vapaaehtoistyöntekijänä ("vapparina") kahden muun naishenkilön kanssa ja työskentelen neljänä päivänä viikossa, keskimäärin 6-8 tuntia. Työnkuva vaihtelee vessojen siivouksesta ja pöytäliinojen silittämisesti aina cappuccinon valmistamiseen ja asiakaspalveluun asti. Leivotaan, pyykätään, lämmitetään saunaa, järjestetään tapahtumia... täällä kaikki tekee kaikkea ja jokainen opettelee jos ei vielä osaa. Vakituista henkilökuntaakin löytyy meidän vappareiden lisäksi, mutten heitä lähde sen enempää erittelemään.Työstäni en saa varsinaista palkkaa, mutta Hollanti on velvollinen korvaamaan vapaaehtoistyöntekijöille 150e/kk. Plussana tulee se, ettei toisaalta tarvitse maksaa täällä asuessani kuin ruoasta, julkisen liikenteen käytöstä ja omista shoppailuista, mitä niitä nyt on. Vuokraa, nettimaksuja yms. ei tarvitse murehtia.

Niin. Nyt koittaa se hetki kun tajuan vuodattamani teksin määrän alkavan hiljalleen lähestyä novellin mittoja, joten palaan niihin viihtymis- ja sopeutumis- kysymyksiin toiste. Jotain tähän pitäisi kai vielä loppuun lisätä, joten sanotaan nyt vain, että kyllä täällä ihmisen kelpaa olla!

Ps. Loppukevennyksenä vielä selvennyksiä kuvissa näkyviin tiloihin. Ensimmäinen kuva ylhäältä selattuna on Finse huis, pääsisäänkäynti seinustalta kuvattuna. Toisessa kuvassa näkyy eteisaulaa ja tummien, suljettujen ovien takana pilkottaa Vinken- sali. Kolmantena kuva rakennuksen ehkä yhdestä vaatimattomimmista huoneista eli "Kontista", mun omasta sopesta. Tästä alaspäin esiintyvissä kuvissa on seuraavassa järjestyksessä kappeli, kirjasto, Suomi-kauppa ja takapiha (tarkimmat voivat bongata saunan). Viimeinen kuva on meidän alakerrassa sijaitsevasta tv-huoneesta, josta löytyy myös shakkilauta sekä läjä Suomesta kertovia opuksia, niin hollanniksi kuin englanniksi. Plus pari kappaletta Me Naiset- lehtiä, jotka saatoin ehkä kiikuttaa omaan huoneeseeni.

Lähdön aika

Se tunne, kun kaikki on tässä ja nyt. Kun päätökset on tehty, eikä paluuta enää ole. Tai on, mutta se olisi jo vaikeampaa kuin itse päätöksessä pysyminen. Suunnitelmia oli ja suunnitelmia meni, kaiken piti toimia ja kuitenkaan mikään ei toiminut. Ainakaan melkein. Unohdetaan tarinointi ja sanotaan nyt vain, että matkaan mahtui ne kuuluisat “pari muuttujaa”.

En oikein vieläkään oo sisäistänyt sitä, että nyt mä meen. Työpaikka on irtisanottu ja viimeinen vuoro tehty. Laukut on pakattu ja osoitteenmuutos hoidettu. Sukulaiset ja kaverit hyvästelty. Siis että Suomi olis tarkotus jättää taakse? Ymmärrys varmaan iskee mun tajuntaan vasta lentokentällä. Tai koneessa. Vai tuunko mä tajuamaan sitä ollenkaan? Varmaan ajan kanssa. Iskee sitten salaman lailla.

Ulkomaille muutto on lisääntynyt ihan käsittämättömän paljon. Pari mun hyvistä ystävistä on jo muuttanut pois Suomesta, muutama tuttukin. Mut kyllä mä sanon, että se silti tuntuu ihan hemmetin isolta asialta tällaselle ihmiselle, joka pienestä asti on siitä enemmän tai vähemmän salaa haaveillu muttei koskaan ihan tosissaan, kun ei vaan uskonut, että uskaltaisi sen toteuttaa. Enkä mä ehkä oiskaan uskaltanut, jos oisin yksin.

Multa on kysytty monta kertaa, että pelottaako? Jännittääkö? No ei sitten yhtään ja toisaalta ehkä ihan vähän. Mutta eihän mulla oo mitään pelättävää. Mä tiedän, että määränpäässä mua odottaa katto pään päälle, vapaaehtoistyöntekijän paikka, pari vanhaa ystävää sekä monta uutta ihmistä, jotka vaan odottaa hetkeä tutusta ja mikä tärkeintä, ihminen, jonka kanssa oon jo jakanut yli 6 vuotta mun elämästä ja jonka kanssa ajattelin jakaa vielä ainaki muutaman lisää. Mun parempi puolisko.

Ja hei, kuka sano ettei takasin pääsis, jos kaikki onkin aivan kauheeta? “Maitojunalla kotiin”, se on mun suunnitelma B. Suunnitelma A on nimeltään “sopeudu ja pärjää”. Ai onko se helppoa? Siitä mä en tiedä vielä mitään. Pitää olla positiivinen, varmaan myöskin avoin ja kärsivällinen. Kaikki ei aina tapahdu hetkessä. Pitäis lopettaa stressaaminen.

Tää on mun matka, mun seikkailu, mun elämä. Tulee siitä sitte lyhyt tai pitkä, aion ottaa kaiken irti minkä saan ja hetken mielijohteesta näköjään jakaa teillekkin jotain siinä sivussa, blogin muodossa.

Uusi sivu on käännetty. Hollanti, mä oon tulossa!