Niin. Ihan hyvää kuuluu. Jos ei siis lasketa huonekalujen hankinnasta, sähkö-, vesi- ja nettisopimusten tekemisestä ja paikallisen pankkitilin avaamisesta aiheutuvia epämukavia, stressiltä vaikuttavia olotiloja. Niin ja asumislupaa pitäis hakea. Ja joku vakuutus. Ja työpaikka olis kiva.
Moni varmaan heräsi ton kolmannen lauseen kohdalla. Huonekalut? Sähkösoppari? Kyllä, tämä tarkoittaa sitä, että oma kämppä on vihdoin löytynyt! Mä en uskaltanut puhua täsä projektista lähes kenellekkään Suomessa sillä jokainen mun tutuista tietää, kuinka monta kertaa jouduttiin pettymään asunnon haun suhteen ja millasta tuskaa koko prosessi meille aiheutti. Mutta: nyt avaimet on kourassa ja vuokrasoppari allekirjoitettu eli meillä on mustaa valkosella. Melkein vuoden sitä kämppää saikin etsiä, mutta eikös se sanonta mennyt jotenkin niin että hyvää kannattaa odottaa? Pakko myöntää tosin: mun pinna on palanut tässä ajassa oikeasti ihan laittoman useasti, oon manannut Hollannin asuntomarkkinat ja systeemit syvimpään maanrakoon ja ehkä syvemmällekkin, usko on loppunut kun matto on vedetty kerta toisensa jälkeen jalkojen alta ja kun nyt rehelliselle linjalle lähdettiin, niin muutamat kiukku-itkutkin on kyllä tän jutun tiimoilta saanut tirauttaa ("muutamat"). Ei siis mitään kivaa hommaa tuo kämpän haku täällä Hollannissa. Eikä varmaan tätäkään asuntoa oltais varmasti saatu ilman suhteita, niin että hallelujah ja kiitos Suomen merimieskirkko ja Juha.
Toinen jännittävä asia. Mun hollannin opinnot paikallisessa työväenopistossa, Volksuniversiteitissa, on käynnistyny pienten ongelmien jälkeen loistavasti. Puhekurssia, jolle olisin kovasti halunnut, ei osallistujamäärän vähäisyyden takia järjestettykään. Pyöriteltyäni pettyneenä kurssivaihtoehtoja suuntaan ja toiseen, ilmoittauduin lopulta jälleen kerran A1 tason normi-kurssille huolimatta siitä, että oon sen jo kahteen otteeseen Suomen päässä suorittanut, samoin kuin myös yhden A2 tason kurssin. Päätös alkeiskurssista osoittautui kuitenkin ihan hyväksi, sillä vieraan kielen opiskelu vieraalla kielellä (tarkoitan tässä tapauksessa englanniksi), on hieman haastavampaa kuin suomeksi opiskelu. Ylpeänä voin onneksi todeta, ettei ongelmia ymmärtämisen kanssa ole ollut, plus koen myös saavani kaksi kärpästä yhdellä iskulla: preppaan sekä englannin että hollannin taitojani! Suurta mielihyävä tämä tuottaa erityisesti siksi, että ala-asteen englannin opettajani teki aikoinaan hyvin selväksi, ettei uskonut mulla olevan minkäänlaisia kykyjä oppia englantia - saati sitten varmaan mitään muitakaan kieliä. Tässä kuitenkin ollaan.
Nummer drie, eli numero kolme. Kaveripiiri kasvaa. Sen lisäksi että oon interpals-nettisivustolla hieronut jälleen tuttavuutta uusien ihmisten kanssa, sain tammikuussa Merimieskirkolla seinänaapurikseni suomalaisen sosionomi-opiskelijan, joka on mua vaan vuoden nuorempi ja osoittautunu ihan huippu tyypiks! Vaikka kirkolta vuodenvaihteessa yllättäen poistuneesta vapaaehtoisesta ei ole mitään pahaa sanottavaa, niin rehellisyyden nimissä oli aika mukavaa saada tänne oman henkistä ja ikäistä seuraa. Ei tosiaan sillä ettenkö mä olis täältä Hollannista saanut hyviä kavereita eikä se ikäkään aina kaikkea kerro, mut onhan se nyt ihan huippua että voi koputtaa naapurin oveen ja kysyä, jos sais vaikka kahvi- tai saunaseuraa. Viimeviikolla tutustuin myös netin kautta pariin ihan upeeseen tyyppiin, joista toinen paljastui mun pikkuveljen entiseksi joukkuetoveriks uimahyppy- harrastuksen ajoilta. Pieni on maailma.
Neljäs ja viimeinen juttu (kyllä, lupaan että tässä on tällä erää viimeinen) on ehkä pienin, mutta silti ihan huikea! Mun ihana äiti - en tiedä oliko iskälläkin ehkä osuutta asiaan? - kustansi mulle ennakkoon synttärilahjana kausikortin eläintarhaan. Tarkoittaa sitä, että saan koko loppuvuoden käydä ei pelkästään Rotterdamin, vaan myös Belgian kahdessa eri eläintarhassa veloituksetta niin usein kun vaan jaksan. Varmaan paras synttärilahja vähään aikaan!
PS. Kyseinen kausikortti tarkoittaa myös, että Rotterdamin nähtävyydet - postaussarja saa jatko-osan pikapuoliin. Arvaatte kyllä, mistä.
