Tasan vuosi sitten 5. Lokakuuta 2015 mä nousin koneeseen Helsinki-Vantaan lentokentältä ja suuntasin tieni Hollantiin. Mun pää oli sillon niin täynnä ajatuksia että niitä on näin jälkikäteen vaikea kasata yhdeksi kokonaisuudeksi, mutta tän kuluneen vuoden tunnetilat ja ajatukset mä muistan kyllä. Ylämäet ja alamäet. Ne monet kymmenet kerrat ku menetin yöuneni murehtien ja itkien asunto-asioita, rahatilannetta, työpaikan saamista, kavereiden puutetta, monimutkaisia paperi-asioiden selvittelyjä, netin saamisen hankalauutta.... kun yks ongelma ratkes, löyty aina seuraavan ongelma. Samaan aikaan sekä mun uusi tukiverkosto täällä että ihmiset koto-Suomessa koitti hokea mulle että kaikki järjestyy, älä stressaa, nauti kokemuksista. Mutta koska tässä maailmassa on yks asia jossa oon aivan uskomattoman hyvä ja tää asia sattuu olemaan stressaaminen, niin ohjeet ei ihan uponnu mun tajuntaan, huolimatta siitä että kaiken murehtimisen keskellä kasasin itelleni hyvän läjän uusia, positiivisia kokemuksia. Nyt huomaan että kaikki on oikeestaan aika pitkälti kunnossa ja stressasin - taas kerran- turhaan. Ah, se jälkiviisaus.
Mitä mulle on jäänyt tästä vuodesta käteen? Hyvin paljon. Niin paljon että jos tekisin listan, sitä lukiessa ulkopuolinen kyllästyis viimeistään puolessa välissä. Siispä koitan tiivistää mulle tärkeimpiin asioihin (tästä tulee vaikeeta), avata niitä laajemmin ja tunkea väliin pari - siis "pari"- kuvaa, ettei teksti käy liian raskaaksi.
1. Lastenvahtihommat. Tää saattaa yllättää monet. Mitä erikoista on lapsien vahtimisessa? Ensinnäkin, mä en koskaan mitenkään suuremmin oo pitänyt lapsista. En suoranaisesti vihannut, mut en vaan koskaan ollut että jes jes jes, tykkään lapsista. Mun silmissä ne on olleet pääasiassa meluavia, kiukuttelevia pikku-ihmisiä, joiden kanssa ei voi käydä "normaaleja" keskusteluita eikä koskaan oikein tiedä mitä voi sanoa ja mitä ei. Mut nää kaks muksua joiden kanssa alotin lastenvahtihommat viimekeväänä, 11v ja 8v, ja joiden kanssa vietän nyt jokaisen maanantai-iltapäiväni, on opettanu mut näkemään asiat vähän toisella tavalla. Sen lisäksi on ollut ihan huippu mielenkiintoista seurata kaksikielisen perheen arkea ja kulttuurien yhdistymistä. En usko, että mä olisin saanut samanlaista mahdollisuutta Suomessa.
2. Uuden kielen oppiminen. Olisin varmasti kehittynyt tässä huomattavasti nopeammin, jos olisin heti alusta asti käyttänyt hollantia päivittäin ja yrittänyt puhua sitä sen sijaan, että laskeuduin tuttuun ja turvalliseen Suomi-ympäristöön merimieskirkolle. Aloitettuani keittiöassarin työt paikallisessa ravintolassa, mun oli pakko ihan oikeasti alkaa puhumaan hollantia sillä osa kokeista osaa hyvin rajallisesti englantia. Tällä hetkellä taso on sitä luokkaa että pystyn käymään hyvin lyhyitä keskusteluita vapaa-ajanvietosta, harrastuksista, jne. Myös kaikki keittiösanasto alkaa olla todella hyvin hallussa ja ohjeiden seuraaminen ja niiden kysyminen luonnistuu. Ymmärryksen taso yleisesti on huomattavasti korkeampi kuin puheen tuottamisen taso, mutta tästä se lähtee. Bonuksena: hollanti on kielenä yllättävän lähellä ruotsia ja huomasin tässä yhtenä päivänä, että ruotsinkielisten kappaleiden sanat olikin yllättäen hieman helpompi ymmärtää. Samoin englanti on kehittynyt, koska käytän sitäkin päivittäin ja suurinosa viikon kommunikoinnista tapahtuu englanniksi. En usko että tätä ois tapahtunut, jos en olis irrottautunut Suomesta. Mä haluan vielä tulevaisuudessakin reissata ja nähdä maailmaa ja uusien kielten oppiminen avaa uusia ulottuvuuksia. Oon saanut ihan uutta motivaatiota ja seuraavat tavoitteet on nostaa mun ruostunut espanja takas elävien kirjoihin ja mahdollisesti aloittaa japanin opiskelu.
3. Kansainväliset ystävät. Jep, näitä voi löytää Suomestakin tai ihan vaan lyhyillä lomareissuilla maailmalle, mutta näin se on helpompaa ja todennäköisempää. Tällä hetkellä mulla on kavereita Ruotsista, Hollannista, Latviasta ja Japanista. Sellaisia kavereita, joiden kanssa varmasti pidän yhteyttä. Nää ihmiset on lyhyessä ajassa opettanu mulle paljon omista kotimaistaan. Joitakin tällaset asiat ei kiinnosta, mutta mun mielestä on rikkaus ymmärtää oman kulttuurinsa lisäksi muita.
4. Omatoimisuus ja vastuunotto. Vaikka oon saanut ihan valtavasti apua erinäisiltä ihmisiltä täällä Hollannissa ja mulla on kokoajan ollut mun kumppani paikan päällä, fakta on se, että oon joutunut ottamaan ihan uudenlaista vastuuta itestäni kun koskaan aiemmin. Hitto ne onnistumisen tunteet kaiken kamppailun jälkeen kun tajuat että jes, mä tein tän omin voimin. Esimerkiksi työpaikka. Tuun jostain aivan muualta, en puhu kunnolla paikallista kieltä, eikä mun lisäksi keittiössä työskentele yhtäkään kansainvälistä henkilöä. Vahvistin mun paikan kovalla työllä ja saan joka viikko kuulla positiivista kommenttia mun taidoista. Nousin 1-3 vuoroa pyörittelevästä tiskarista 4-5 vuoroa tekeväksi keittiöassistentiksi. Kuvaavaa on se, että nyt kun meillä on tiskareista pulaa ja mua koitetaan tunkea osittain takaisin sille osastolle, kokit tulee mulle suoraan sanomaan että "puhuttiin pomolle, me halutaan pitää sut vaan ja ainoastaan täällä keittiössä, koska sä oot taitava siinä mitä sä teet". Osu ja uppos. Tykkään mun työstä ja mikään ei oo parempaa kun kuulla, että on hyvä siinä mitä tykkää tehdä.
Tähän loppusanoiksi. Mulla oli elämä rakennettu Suomeen ja Hollannissa mä jouduin alottamaan kaiken hyvin pitkälti alusta. Tukiverkosto, asunto, työt. Mä en tullut opiskelemaan toisin ku moni muu jotka ulkomaille muuttaa, vaan lähdin ilman selkeetä päämäärää, vähän niinkuin kokeilemaan. Ehkä just sen takia mun oli helppo tulla, koska päämäärää mulla ei ollut Suomessakaan. Valmistuin ammattiin, jonka alan hommia en halunnut tehdä ja jumiuduin kauppaan töihin. Nyt mulla on taas pitkästä aikaa suunnitelmia. Ottaa paikallinen kieli haltuun. Tehdä töitä, päästä syvemmälle sisään keittiömaailmaan ja selvittää, onko se jotain mistä mä pidän. Mulla on siihen aikaa. Sen jälkeen mä palaan Suomeen ja opiskelen kokiksi. Hankin vihdoin ajokortin rahoilla, joita aloin täällä ollessa säästämään ja reissaan vielä vähän lisää. Ihan sama toteutuuko nää suunnitelmat just tässä muodossa vai muovautuuko ne ajan mukana, niin mulla on taas päämäärä. Kiitän Hollantia kuluneesta vuodesta. Kasvatathan mua ihmisenä vielä vähän lisää?
In English: It's been exactly one year since I moved to the Netherlands. This year has taught me so much about myself, other people and just life in common. I've had some good and bad times, but I'm so thankful about everything I've been through and all the things I've learned. Thank you NL for this awesome year. Let the second year be even more awesome.
